Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

21.12.2020

Kun mikään ei riitä

Potentiaalilla merkittynä ja hallittuna tenure track-professorina yliopistossa

Toimin aiemmin tenure-track-professuurissa (jatkossa tekstissä TT-professuuri), potentiaalilla merkittynä ja hallittuna, minkä jälkeen professuurini vakinaistettiin. Politisoin seuraavaksi kokemuksiani siitä, mitä TT-professorina toimiminen kohdallani tarkoitti. Teen tämän, koska haluan tuoda keskusteluun tehtävissä toimivien näkökulmia ja kokemuksia, jotka ovat jääneet keskustelussa vähemmälle. 

’Potentiaali’ on yksi TT-professuurin arviointikriteeri. Se tarkoittaa suurin piirtein sitä, että hakijan ansioita ja suunnitelmia suhteutetaan hakijan uravaiheeseen. Hakiessani tehtävään arviointikriteerit olivat kaikkea muuta kuin selvät. TT-professuuriin liittyvä arviointi oli pitkä ja monivaiheinen, ja vaiheita, joissa hakemuksia käsiteltiin, oli lähes kymmenen. Ilmeisesti onnistuin esittämään ’potentiaalini’ onnistuneesti. Yhtenä tehtävän vastaanottamisen ehtona oli, että minun oli luovuttava minulle aiemmin tarjotusta vakituisesta yliopistonlehtoraatista samassa tiedekunnassa. Valituksi tulemisen jälkeen astuin potentiaalilla merkittynä ja hallittuna täydelliseen epävarmuuden aikaan. 

En usko yhdenkään TT-professuuriin valitun lepäävän laakereillaan ja kirjoittelevan julkaisujaan leppoisasti tutkijankammiossaan vakinaistamistaan odotellen. Kieltäytyminen erilaisista tehtävistä ja vastuista voi jatkuvan arvioinnin, tarkkailun, odotusten ja paineiden kohteena olevalle olla hankalaa, ellei mahdotonta, joten toimenkuva voi käytännössä piankin täyttyä varsin monenlaisista työtehtävistä. Omalla kohdallani toimenkuva tarkoitti ensinnäkin satoja tunteja hallintoa joka vuosi, kuten oppiainevastaavan ja osaston varajohtajan tehtäviä, työ- ja johtoryhmiä, kaikenlaista muuta kehittämistyötä sekä esihenkilö-tehtäviä. Sen lisäksi toimenkuvaani kuului tutkimuskeskuksen, tutkimusryhmän ja projektien johtamista, opetusta ja ohjausta, jatkuvaa rahoituksen hakemista sekä luottamustehtäviä. Lanseerasin kollegani kanssa kaksi vuotta intensiivistä suunnittelua vaatineen kansainvälisen maisteriohjelman. Toimenkuvaan piti mahtua myös kansainvälisten verkostojen rakentamista ja ulkomaisissa yliopistoissa työskentelyä, jota harjoitin Ruotsissa, Englannissa ja Australiassa sekä säännöllisiä kansallisia ja kansainvälisiä konferensseja. Sain suosituksen julkaista tieteellisiä artikkeleita Jufo2- ja Jufo3-foorumeissa englanniksi. Julkaisujeni määrää ja H-indeksini kehittymistä seurattiin ja niitä vertailtiin myös muilla tieteenaloille toimivien indekseihin. Sain toistuvasti kehotuksia H-indeksin kasvattamiseen. En muista, että minulta olisi koskaan kysytty sisällöllisiä kysymyksiä siitä, mitä tutkin ja miten. Myönteisenä pidettiin sitä, että julkaisen yhdessä tutkimusryhmän kanssa. Väitöskirjojen ohjauskokemusta toivottiin lisää. Kun olin ohjaamassa kolmatta valmiiksi, vastattiin, että ”vähän lisää vielä”, kuten muihinkin kysymyksiini siitä, mikä on riittävää. Opetin ja kehitin opetustani ja olin mukana tekemässä tieteenalani mittavimpia rakenteellisia muutoksia ensin oman tieteenalani opetusohjelman kolmikieliseen uudistukseen ja sen jälkeen mittavaan Ison Pyörän reformiin. Ohjasin kymmeniä graduja ja useita väitöskirjoja tuli ohjauksessani valmiiksi. Otin tehtäviä vastaan paitsi kiinnostuksesta myös sen takia, että arviointikriteerit olivat epäselvät eikä niitä laadittu kirjallisesti kuin vasta pyynnöstäni myöhemmin. Samaan aikaan arviointityöryhmäni kokoonpano vaihtui muutamaan kertaan enkä aina ollut selvillä, keitä siihen kuului. 

Kun nyt jälkeen päin tarkastelen vuosiani TT-professuurissa, olin väsynyt, koska työpäivistä tuli pitkiä. Mahdollisuuksia väsymyksen ilmaisemiseen muuten kuin läheisille kollegoille oli vähän. Olin yliopistossani ensimmäisiä TT-professoriksi valittuja henkilöitä, ja oli sanomattakin selvää, että prosessia ei oltu ajateltu loppuun asti. Se näkyi kohdallani monella tavalla. 

Ongelmia aiheutti ensinnäkin se, että TT-professuuria koskevaa järjestelmää muutettiin yliopistossa kesken kaiken niin, että siitä tuli jäykempi. Aloittaessani tehtävässä minulle tehtiin pitkä tenure track-sopimus vakuuttamalla, että sitä voidaan nopeuttaa, jos ja kun ansioni kertyvät. Luotin siihen. Muutosten jälkeen se ei enää ollut mahdollista. Toisaalta muutoksista ei muutenkaan tiedetty kovin tarkasti eivätkä edes minua arvioivat henkilöt olleet niistä aina tietoisia. Ongelmia lisäsi myös se, että minulle oli tehty merkittävästi pidempi määräaikainen työsopimus kuin vastaavissa tehtävissä muille tiedekunnassa ja tieteenalallani toimiville henkilöille. Kun sain tämän tietooni, jouduin hakemaan tilanteeseen muutosta kaiken kaikkiaan yli kymmeneltä taholta yliopiston sisältä ja sen ulkopuolelta yli vuoden ajan. Tilannettani lähdettiin ensimmäisen kerran korjaamaan sen jälkeen, kun minulta oli kysytty, olenko valmis ottamaan riskin, että saatan tulla irtisanotuksi, jos osoittautuukin, että en ole suoriutunut tehtävistäni nopeuttamiseen edellytetyllä tavalla. Se oli hetki akateemisessa elämässä, jollaista en toivo kenellekään. Myös arviointikriteerini muuttuivat kesken prosessia, ja olin suuren osan aikaa epätietoinen siitä, mistä ja miten minua milloinkin arvioidaan. Henkilövaihdoksia oli TT-professuurini aikana huomattavasti, ja uusien ihmisten kanssa prosessi alkoi aina ikään kuin uudelleen. Lopulta uudella hallintokaudella ja useiden henkilövaihdosten jälkeen tilanteeni korjattiin asianmukaisesti, minulta pyydettiin ongelmia anteeksi ja professuurini vakinaistettiin, mutta sitä ennen järjestelmä oli epäselvä, ellei kaoottinen. 

Olen kuluneiden vuosien aikana keskustellut useiden TT-professuurissa toimivien henkilöiden kanssa sekä omassa yliopistossani että muualla. Keskusteluista on välittynyt lukuisa määrä ongelmia sekä se, että ongelmia on vaikeaa, ellei mahdotonta tuoda esille TT-professuurin aikana. Olen auttanut ja tukenut yhteyttä ottaneita TT-professuurissa toimivia tai tehtävään hakevia, jotka ovat kokeneet prosessiin liittyviä ongelmia. Ongelmat ovat voineet olla hyvinkin hankalia. TT-professuuriin valinta voi herättää yhteisössä ja kollegoissa kateutta ja jopa pitkäänkin jatkuvaa kiusaamista samoin kuin erittäin vaikeita kilpailutilanteita. Perehdytystä tehtävään ei välttämättä ole ollenkaan. TT-professorin paikka voi organisaatiossa olla epäselvä, vaikka hakijat ovat keskimäärin jo varsin päteviä, ehkä joissakin tapauksissa pätevämpiä kuin alansa täysprofessorit, tullessaan valituiksi tehtävään. Tehtävät voivat olla samat tai jopa vaativammat kuin saman työyhteisön täysprofessoreilla, mutta kuitenkin alhaisemmalla palkalla. TT-professoreita ei aina kutsuta päättämään asioista kokouksiin, jotka on suunnattu professoreille. Kun ensimmäinen ohjauksessani ollut henkilö väitteli, istuin väitöstilaisuudessa yleisön joukossa, koska en voinut toimia väitöstilaisuuden kustoksena.  Ero muihin henkilöstöryhmiin kaiketi pitää TT-professuuri-järjestelmässä tehdä, mutta eron tekeminen kaipaa tarkempia perusteluja ja harkintaa.

TT-professoreille on perustettu heitä arvioiva ja seuraava ryhmä, jossa saattaa olla samoista resursseista kilpailevia kollegoita. Tällaisissa tapauksissa voi syntyä eturistiriitoja. Tiedän tapauksia, joissa jatkuvan arvioinnin kohteena olemista on saatettu hyväksikäyttää vaatimalla TT-professorilta tietynlaista käyttäytymistä ja joistakin asioista vaikenemista. Myös arviointikriteerit voivat vaihtua useaan otteeseen kesken prosessin ilman, että niistä neuvotellaan TT-professoreiden kanssa ja jopa TT-professorin nimikettä saatetaan koettaa kesken prosessin muuttaa. 

 Esimerkit ja kokemukset kertovat siitä, että TT-professorit voivat jäädä tilanteidensa kanssa yksin eikä heillä välttämättä ole omassa työyhteisössä, laitoksella, tiedekunnassa tai koko yliopistossa ketään, joka heidän etujaan ajaa ja heidän ongelmiaan kuuntelee. Professoriliitto tukee ja auttaa TT-professoreita urapolun 2.vaiheessa, mutta kaikkein hankalimmassa asemassa lienevät ensimmäisessä urapolkuvaiheessa toimivat. 

TT-professori on monin tavoin ambivalentissa asemassa toimiessaan samaan aikaan sekä etuoikeutettuna että eräänlaisena paariana, joka voidaan periaatteessa irtisanoa milloin tahansa. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että varsin pätevät ja osaavat ihmiset työskentelevät täydessä epävarmuudessa jopa vuosikymmenen ajan, minä aikana heiltä edellytetään jokseenkin jatkuvaa tuottavuutta ja tehokkuutta. Lähes jokainen TT-professori tietää tai tuntee kollegan, joka on irtisanottu kesken urapolun, joten paine ja henkilökohtaisen riskin kokemus ovat jatkuvasti läsnä. TT-professuuri ajoittuu monille muutenkin kriittiseen elämänvaiheeseen, johon liittyy esim. perheen perustamista ja vanhenevista omaisista huolta pitämistä. Oma tai läheisen äkillinen vakava sairastuminen mahtuvat urapolulle hyvin huonosti. 

Näitä esiin nostamiani ongelmia ei kyetä tai haluta jostain syystä ottaa kyllin vakavasti. Jos ongelmia tulee ja niitä valitettavasti näyttää tulevan voi olla vaikea löytää tahoa, jolla on mahdollisuus konkreettisesti tilanteeseen vaikuttaa. Tiedusteluihin ja avunpyyntöihin saatetaan reagoida hyvinkin ymmärtävästi, mutta koska vastuu on monissa tapauksissa epäselvä ei kenellekään välttämättä ole valtaa ja mahdollisuutta vaikuttaa tilanteeseen.

Yksi oma sivuprojektini yliopistolla on ollut etsiä tapoja politisoida kokemuksiani yliopisto-työskentelystä ja tarkastella niitä tekijöitä, jotka asemoivat yliopistolla toimivia, vuorovaikutusta, tietoa ja tutkijuutta. Näin toimimalla olen ajatellut pystyväni toimimaan eettisemmin ja valtasuhteissa sensitiivisemmin. On sanomattakin selvää, että taloudellistuminen näkyy monin tavoin akateemisen työn ja liikkumavaran määrittäjänä. TT-professuuri on jossain mielessä edullinen ja näennäisesti helppo ratkaisu taloudellistuviin ongelmiin. TT-professuurista voi tehdä taloudellistumisen edistämisen välineen, jos oletuksena on tuottaa enemmän ja tehokkaammin ja varsinkin kun potentiaalin tehokas hallinta näyttää tuottavan tässä mielessä tuloksia. Mutta kuinka kestävä ratkaisu tämä on, mitä se tekee tutkimusyhteisölle, tieteelle ja valituille itselleen ovatkin jo vähän toisenlaisia kysymyksiä. TT-professuuri on myös sukupuolistunut käytäntö. Tehtävä on Professoriliiton selvityksen mukaan hakijakunnaltaan miesvaltainen, ja tehtäviin valitaan enemmän miehiä. Itselläni ei ole lapsia enkä edes osaa kuvitella, miten raskauden ja vanhemmuuden ja jatkuvaa tuottavuutta ja tehokkuutta ja esim. kansainvälistä työskentelyä edellyttävät TT-professorin tehtävät ovat mahdollista käytännössä yhdistää, kun vielä huomioidaan hoivatyön sukupuolistuminen ja se, miten paljon naiset edelleen siitä vastuuta kantavat.  

Joissakin yliopistoissa on tehty rakenteellisia ratkaisuja siihen, että prosessit olisivat oikeudenmukaisempia, mutta ne eivät ole vielä riittäviä. TT-professuuria koskevaan järjestelmään olisi saatava lisää läpinäkyvyyttä ja systemaattisuutta esim. arviointikriteerien osalta. TT-professuurissa toimiville henkilöille tulisi saada huomattavasti turvallisemmat työskentelyehdot, edunvalvontaa, vaikutusvaltaa ja esim. tuki- ja mentorointijärjestelmiä.  

Kristiina Brunila, Kasvatuksen ja koulutuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon professori