Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

13.1.2014

Taideprofessorit pätkätöissä

Taideyliopisto pitää Suomen yliopistojen kärkisijaa määräaikaisten professuurien lukumäärässä. Professoriliiton selvitys kertoo, että yliopistojen professoreista on 25 % määräaikaisissa työsuhteissa. Sen sijaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa ja Kuvataideakatemiassa jokainen professori on otettu määräaikaiseen työsuhteeseen. Sibelius-Akatemian professuureista määräaikaisia on selvästi vähemmän, mutta sielläkin 39 %.

Professorilta vaadittava pitkäjänteinen työ on määräaikaisessa työsuhteessa kuitenkin mahdotonta. Kehittäisinkö tieteen- tai taiteenalaani ja sen tutkimusta, pedagogiikkaa, yhteiskuntasuhteita ja kansainvälisiä yhteistyömuotoja vain todetakseni, että joudun itse jättämään työni kahden, kolmen tai viiden vuoden kuluttua?

Sitä paitsi työsopimuslaki koskee myös professoreita. Työsopimuslain selkeä lähtökohta on, että työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Laki sanoo lisäksi seuraavaa: ”Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. Toistuvien määräaikaisten työsopimusten käyttö ei ole sallittua silloin, kun määräaikaisten työsopimusten lukumäärä tai niiden yhteenlaskettu kesto taikka niistä muodostuva kokonaisuus osoittaa työnantajan työvoimatarpeen pysyväksi.”

Jos työsopimus tehdään professorin itsensä aloitteesta vain tietyksi ajaksi, ei perusteltua syytä määräaikaisuudelle tarvita. Muutoin määräaikaisuudelle tulee siis olla peruste. Sijaisuus on tyypillinen peruste, samoin haettavana olevan professuurin väliaikainen hoitaminen. Määräaikainen sopimus voidaan solmia myös silloin, kun kysymys on sellaisesta tilapäisestä, lyhytaikaisesta työstä, jota työnantaja ei teetä jatkuvasti. Työn nimeäminen projektiluontoiseksi ei kuitenkaan ole riittävä peruste määräaikaiselle professuurille. Kun työ ei projektin päättymisen jälkeen lopukaan tai kun projektit seuraavat toisiaan, työvoiman tarve ei ole tilapäistä.

On vaikea kuvitella, että kaikille taiteen määräaikaisille professuureille löytyisi työsopimuslain tarkoittama perusteltu syy. Joskus kuulee mainittavan, että professoreiden täytyy vaihtua, koska taiteessa vaaditaan jatkuvaa uusiutumista ja kehityksessä mukana pysymistä. Mutta näinhän on ehdottomasti tiedepuolellakin, kaikissa tiedeyliopistoissa, kaikilla aloilla! Ei ole sellaista professuuria, jonka substanssi pysyisi muuttumattomana. Sekä taide että tiede muuttuvat kaiken aikaa, ja sisällöt uusiutuvat. Jo yliopistolaki määrää professorin velvoitteeksi tieteen tai taiteen kehityksen seuraamisen. Yliopiston tulee rakentaa rekrytointiprosessinsa niin, että professuureihin valitaan päteviä, luovia ja uudistumiskykyisiä ihmisiä.

Toiseksi syyksi taiteen professuurien määräaikaisuudelle annetaan usein se, että viiden vuoden välein vaihtuvien professorien avulla yliopisto voi pitää yllä kontaktejaan ympäröivään taidemaailmaan. Taideprofessorien asiantuntijuus ja sisältö ovat siinä taiteessa ja kulttuurissa, jota tehdään yliopiston ulkopuolella. Mutta näin on asian laita myös tiedeprofessuureissa. Samalla tavoin vaikkapa kielten, tekniikan, kasvatustieteen, sosiologian tai viestinnän professorien työ kohdentuu yliopistosta ulospäin: kielenkäyttöön, teollisuuteen, kouluihin, yhteiskuntaan, mediaan. Työ saa lopulta aina merkityksensä siellä, missä työn tuloksia sovelletaan.

Taiteen ylimmän opetuksen, taiteen tutkimuksen sekä taide-elämän keskinäisten kontaktien ylläpitämiseksi on olemassa parempia tapoja kuin professuurien määräaikaisuus. Yliopistolain mukaan taiteen professorin työtehtäviin kuuluu taiteellista työtä, aivan samoin kuin tiedeprofessorille kuuluu tutkimustyötä. Myös yhteiskunnallinen vuorovaikutus sisältyy lain mukaan työtehtäviin. Niinpä näiden tulisi kuulua professorin vuotuiseen työsuunnitelmaan. Yliopistojen työehtosopimus sanoo, että professoreilla kontaktiopetuksen enimmäismäärä on 140 tuntia lukuvuodessa. On tarpeen keskustella siitä, mikä määrä ryhmäopetusta ja opiskelijoiden henkilökohtaista ohjausta on sopiva taidealan professorille, jotta lukuvuoteen jäisi aikaa myös omalle taiteelliselle työlle sekä erilaisille yhteistyökuvioille yliopiston ulkopuolisen taide- ja kulttuuriväen kanssa.  

Professoriliitto on ottanut useasti kantaa sen puolesta, että yliopistojen tulisi järjestää professoreille mahdollisuus keskittyä aika-ajoin tutkimustyöhön ja siitä kirjoittamiseen. Joissakin yliopistoissa tutkimuskausijärjestelmä jo onkin. Järjestelmä tulisi saada myös Taideyliopistoon. Taiteellisen työn jakso ilman opetus- ja hallintotöitä olisi hyvä keino ammattitaidon ylläpitämiseksi.

Taideyliopiston perustamista valmistellut Taideyliopistoselvitystyöryhmä otti vuoden 2011 muistiossaan kantaa uuden yliopiston käytännön toimintaan. Keskeisiksi toiminnan kehittämisen periaatteiksi mainittiin ”opetus- ja tutkimushenkilökunnan taiteellisen ja/tai tutkimustoiminnan lisääminen” sekä ”tutkimustoiminnan edellytysten parantaminen”. Kun eduskunnan sivistysvaliokunta antoi lausuntonsa Taideyliopiston perustamisesta, se totesi, että on tärkeää ”parantaa mahdollisuuksia entistäkin laadukkaammalle ja kansainvälisemmälle taidealojen ylimmälle koulutukselle ja tutkimukselle”.

Hyvät tavoitteet eivät professoreiden pätkätöiden pohjalta onnistu. Professoriliiton kanta on, että taidealojenkin professoreilla tulisi olla yliopistolain mukaisesti pääsääntöisesti vakinaiset työsuhteet.