Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

Maria Fredriksson-Ahomaa

3.5.2023

Johtajaprofessori – hiipuva akateeminen ryhmä?

Professorilla on erilaisia tehtäviä, jotka vaativat erilaisia kykyjä ja taitoja. Toimenkuva koostuu opetuksesta, tutkimuksesta, yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta, kansainvälisestä yhteistyöstä, hallinnosta ja esihenkilövastuusta. Toimenkuvan painotus voi vaihdella merkittävästi professorien välillä. Helsingin yliopiston johtosääntöön on kirjattu vaatimukset professorin tehtävään: professoreiden kelpoisuusvaatimuksiin kuuluu korkea tieteellinen pätevyys, kyky antaa korkeatasoista opetusta, kokemus tieteellisen tutkimuksen johtamisesta ja näyttö kansainvälisestä yhteistyöstä. Lisäksi Helsingin yliopiston johtosäännössä on maininta, että professorin tehtävässä tarvitaan taitoa toimia akateemisena johtajana.

Professorin ydintehtäviä ovat opetus ja tutkimus. Opetuksen ja tutkimuksen vapaus sekä yhteisöllisyys tekevät professorin työstä mielekkään, harva meistä valitsisi toisen uran. Professorit ovat sitoutuneita työhönsä ja kiinnostus tutkimuksen tekoon on suuri. Tutkimukseen ja opetukseen liittyvän hallinnon määrä on valitettavasti viime vuosina lisääntynyt, ja sitä ei helpota lähipalvelujen puute. Kilpaillun tutkimusrahoituksen hankkiminen vie yhä enemmän aikaa, ja itse tutkimuksen tekoon jää yhä vähemmän aikaa. Esihenkilötehtävät professorit hoitavat opetuksen ja tutkimuksen rinnalla.

Esihenkilötehtävien lisäksi professorit toimivat erilaisissa johtotehtävissä: rehtorina, dekaanina, osastonjohtajana, oppiaineen vastaavana, koulutusohjelman johtajana, tutkimusohjelman johtajana. Lisäksi professoreita on tiedekuntaneuvostossa, erilaisissa johtoryhmissä ja muissa toimielimissä. Johtajaksi ryhtyminen koetaan usein uhrautumiseksi, johon liittyy riski, että oma tutkimusura hiipuu. Monesti johtotehtävät eivät houkuttele, ja niihin ryhdytään, koska työyhteisön luottamus siihen velvoittaa. Aikaa johtamiseen on yleensä liian vähän, toisinaan motivaatio ja innostus puuttuvat. Professori tasapainoilee akateemisen roolin ja johtajan roolin välillä.

Professoreiden vaikutusmahdollisuudet päätöksenteossa ovat heikentyneet. Professorin pätevyys on enää harvoin kelpoisuusehtona yliopistojen johtotehtävissä. Yhä useammin johtotehtäviin valitaan henkilö, joka ei ole professori. Tehtävänhaku on yleensä avoin, ja professorihakijoita on monesti vähän. Johtotehtävissä on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa strategisiin päätöksiin, ehkä vähän tulevaisuuteenkin. On tärkeää, että johtotehtävissä on tulevaisuudessakin professoreita, joilla on yhteys akateemiseen työhön. Johtaminen vaatii kuitenkin aikaa, motivaatiota ja innostusta sekä terveen itsetunnon.