Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

8.4.2019

Kuka laatii kysymykset?

Ensimmäinen elokuva, jota katsomaan vein omat lapseni, oli Aladdin vuonna 1992. Mukava elokuva, jonka kaikki kolme lastani taitavat vielä muistaa, jollei alkuperäistä kokemusta niin ainakin DVD:ltä moneen kertaan katsottuna. Elokuvan pahis, Jafar, tiivistää moraalinsa: "Se kenellä on kulta, se tekee säännöt.”

Asia palasi jälleen kerran mieleeni, kun luin Matti Mäkelän kirjoitusta ”Miten kartoilla valehdellaan?” Suomenmaassa, josta suora lainaus kuuluu: ”Sosiologi Pierre Bourdieulla oli tapana sanoa, ettei peliä hallitse paras pelaaja vaan se joka tekee pelin säännöt.”

Tiedeyhteisö on pitkään luottanut siihen, että ainakin suurta osaa yhteiskunnallista keskustelua käydään tieteellisillä säännöillä kuten esittämällä looginen perustelu omille väitteille. Myös näiden sääntöjen puitteissa voi harjoittaa monenlaista vääryyttä, mutta ainakin periaatteessa tiedeosaaja on voinut osallistua keskusteluun ja voittaa sen tieteellisillä argumenteillaan. Parhaat tutkimusryhmät menestyvät omalla alallaan kehittämällä hyviä tieteellisiä kysymyksiä, joihin on jollei helppo vastata niin vastauksen saamiseen on kuitenkin olemassa reitti. 

Jos haluaa syrjäyttää tieteeseen perustuvan päättelyn keskustelussa, hyvä vaihtoehto on ohjata keskustelu epäolennaisiin kysymyksiin tai sitten kysymyksiin, joiden ratkaisemisessa ei voi edetä. Toisaalta kysymykset voidaan asetella niin, että kysyjän kannalta hankalat asiat sivuutetaan. Hyvien kysymysten asettaminen on niin vaikea asia, että näiden tahallisten toimijoiden lisäksi kysymykset ovat huonoja pelkästään osallistujien osaamattomuuden vuoksi. Tieteen tekijöiden pitäisi siis, jollei johtaa, niin ainakin osallistua kysymysten asettamiseen niihin vastaamisen lisäksi.

Omalla alallani ydintekniikassa osaajat jaetaan usein kahteen luokkaan: generalistit (yleisosaaja, oppinut) ja jonkun alan erityisosaajat (erikoisasiantuntija), joista jälkimmäiset ovat usein parempia vastaajia kuin kysyjiä. Oppineen pitäisi olla hyvä luomaan kysymyksiä ja seulomaan kysymysten joukosta olennaisimmat. Oppineita on oman kokemukseni mukaan karkeasti kahdenlaisia: loogiseen päättelykykyynsä luottavia top-down tai ylhäältä alas tutkijoita ja laajaan sekä syvään asiantuntemukseensa luottavia bottom-up tai alhaalta ylös tutkijoita. Yhteinen piirre kummallakin on se, että aikaa ja työtä oppineeksi tulemiseen tarvitaan paljon, ja lisäksi kerran sellaiseksi tultuaan pitää olla aikaa myös julkiseen keskusteluun osallistumiseen ja uusien kysymyksenasettelujen laatimiseen, eikä oppinut pysy oppineena ilman jatkuvaa uuden oppimista.

Tiedemaailma on kuitenkin alkanut vaatia tutkijoilta kaiken käytettävissä olevan ajan työssään menestymiseen, joten tieteilijät jäävät usein altavastaajiksi eivätkä ehdi tai edes halua olla mukana laatimassa julkisen keskustelun kysymyksenasetteluja. Halua voi vähentää myös nykyinen ankara kritiikki asiantuntijoita kohtaan esimerkkinä perustuslain tulkinnasta viime kuukausina käyty keskustelu.

Toiveeni on siis osallistua omalta osaltani kysymyksien asettamiseen, eikä pelkkään asiapohjaiseen vastaamiseen, ja innostaa myös koko tiedeyhteisöä samaan.