Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

2.12.2019

Milloin on tutkittu tarpeeksi?

Suomen Lapissa vaeltaessa olen joutunut useamman kerran harhan tai oikeastaan liiallisen optimismin valtaan: tunturin rinnettä ylös mennessä tuntuu, että ihan kohta ollaan perillä, mutta vasta kymmenennen pettymyksen jälkeen näkee lopulta huipun. Pahin kerta oli Pallastunturille kiipeäminen varsin kovassa vastatuulessa, joka tarttui rinkan päällä olleeseen telttaan kuin lentokoneen siipeen. Melkein teki jo mieli luovuttaa, mutta laki näytti kuitenkin olevan ihan lähellä.

Tutkimuksen rahoittajan mielessä saattaa asua samanlainen liiallinen optimismi. Rahaa on kulunut jo paljon, ja lisäpyynnöt ovat kuin tunturia pyyhkivä tuuli, joten voisiko sitä nyt vaan lopettaa tutkimisen ja alkaa tositoimiin.

Vuoden 1997 Kemianpäivillä seisoin jonkun jo unohtamani osaston ääressä, kun ystäväni soitti ja kertoi lapsen syntymästä – hiukan myöhemmin minusta tuli tämän lapsen kummi. Puhelua ennen ja hetken sen jälkeen keskustelin asiakkaani kanssa metsäteollisuuden tilasta: ”Ensin lopetimme investoinnit, kun pörssikurssi vain jatkoi nousuaan. Sitten lopetettiin tutkimus, kun sitä ei uusiin investointeihin tarvittu.” Tarinan jatkon tiedämme: ensin lopetettiin tehtaita, mutta sitten tutkimus aloitettiin uudelleen lähes tyhjästä ja jonkun vuoden päästä investoinnit. Nyt keskustellaan lähinnä puuvarojen riittävyydestä.

Omalla alallani käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksessa kymmeniä vuosia jatkunutta intensiivistä tutkimusta vähennetään Suomessa parhaillaan rutkasti, kun ollaan siirtymässä toteutusvaiheeseen. Toivon, että emme jää tunturin rinteeseen, vaan olemme jo huipulla. Tässä esimerkissä ei kuitenkaan olla kotimaisen tutkimuksen varassa, sillä moni muu maa on niin paljon Suomea jäljessä, että niiden tekemä tutkimus oikeastaan lisääntyy, ei vähene.

Viikko, pari sitten ilmastonmuutosta tutkiva ystäväni, kummipoikani isä, ilmaisi huolensa siitä, että päättäjien kiinnostus siirtyy niin vahvasti torjuntatoimien kehittämiseen ja käyttöönottoon, että ilmiön tutkimiseen varattua rahoitusta haluttaisiin jo pienentää. Monen asian rinnakkainen tutkiminen vaatii paljon resursseja ja on kuin tunturia pyyhkivä tuuli, joka vaatii lisää ponnisteluja, eikä niihin olisi varaa.

Kun pääsee tunturin laelle, alkaa nähdä laen lisäksi muita tuntureita, soita, jokia ja järviä. Se on oikea paikka laatia uusia suunnitelmia, vaikka joskus pieni lepo on tarpeen. Ilmastonmuutoksen torjunta ja monen muun vaikean asian käsittely vaativat sellaista tutkimusta, jolla pääsemme välillä tunturin huipulle näkemään, kuinka vähän lopulta tiedämme, ja kuinka paljon pitäisi tietää. Rinteeseen jääminen johtaa pahoihin virhearvioihin. Ponnekkaat toimet ilman riittävää ja jatkuvasti päivittyvää tietoa eivät auta, vaan voivat pahentaa tilannetta.

Eero Puolanne 02.12.2019
Kiitos tästä kirjoituksesta ja sen metaforioista. Ne jättivät sopivasti tilaa sijoitella niitä omaan työhönsä tavalla, joka tuo ainakin oman ajatteluun lohtua. Rahoitusta en tosin oman tahtoni kautta saa, mutta sehän on sitten eri asia.