Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

Mika Lähteenmäki

1.12.2022

Arviointi voi olla ystävä

Jyväskylän yliopistossa järjestettiin 21.11.2022 tutkijan vastuullisen arvioinnin kick off -tapahtuma osana laajempaa tenure track -mallin kehitystyötä. Tapahtumassa, jonka paneelikeskusteluun osallistuin Professoriliiton paikallisosaston puheenjohtajan roolissa, pohdittiin mm. vastuullisen arvioinnin asemaa tenure track -prosessissa. Alla joitakin tapahtuman kirvoittamia ajatuksia.

Yliopistomaailmassa tehtäväntäyttöjen yhteydessä toteutettavien pätevyysarviointien keskeisiä tehtäviä ovat kontrolli ja portinvartijuus. Tavoitteena on seuloa hakijajoukosta hakijat, jotka täyttävät tehtävän hakuilmoituksessa määritellyt kelpoisuuskriteerit, ja lopuksi valita tehtävään ja hyväksyä yliopistoyhteisön jäseneksi hakija, joka kokonaisansioiltaan on hakijajoukon vahvin. Hakijoiden keskinäiseen vertailuun käytetään tyypillisesti summatiivista arviointia, joka kokoaa heidän siihen asti saavuttamansa ansiot ja asettaa heidät paremmuusjärjestykseen. Summatiivinen arviointi käyttää pääsääntöisesti määrällisiä mittareita; meitä kiinnostavat bibliometriikka, kilpaillun rahoituksen euromäärä, ohjattujen opinnäytteiden määrä jne. Summatiivinen, tietyn työrupeaman lopputulemaa mittaava arviointi soveltuu kuitenkin äärimmäisen huonosti tenure track -polulla olevien työntekijöiden arviointiin.

Professorin urapolun kantavana ajatuksena on, että assistant- tai associate-tasolle valitun apulaisprofessorin tehtävänä on pätevöityä ja meritoitua, jotta hänet voidaan siirtää urapolun seuraavalle tasolle ja lopulta nimittää professorin tehtävään. Tämä on paitsi yksilön niin myös yliopiston tavoite. Jokainen rekrytointipäätös toteuttaa yliopiston tai sen yksikön strategiaa, joten on yliopiston edun mukaista sitoutua jokaisen rekrytoimansa apulaisprofessorin pätevöitymisen edistämiseen. Näin ollen on yksilön ja yliopiston yhteinen etu, että arviointikäytänteemme tukisivat ja edistäisivät urapolulla etenemistä.

Arviointikäytänteiden pitäisikin synnyttää luottamusta ja antaa tukea professorin urapolulla olevan apulaisprofessorin pätevöitymiseen sen sijaan, että ne nähtäisiin vain kontrollin ja portinvartijuuden välineinä. Meidän olisikin luovuttava pelkästään lopputulemaa mittaavasta summatiivisesta arvioinnista ja siirryttävä formatiiviseen arviointiin, joka kohdistuu itse pätevöitymisprosessiin. Formatiivinen arviointi on jatkuvaa, se antaa apulaisprofessorin tehtävässä olevalle henkilölle ohjaavaa ja kannustavaa palautetta, jonka perusteella hän pystyy muuttamaan toimintaansa, jos palaute prosessin etenemisestä sitä edellyttää. Arviointikäytänteitä mietittäessä pitäisikin varmistaa, että ne antavat riittävää, relevanttia ja oikea-aikaista tukea professorin urapolulla etenemiseksi.

Pätevöitymistä tukeva formatiivinen arviointi edellyttää, että määrällisten mittareiden lisäksi käytetään myös laadullisia mittareita. Summatiivisessa arvioinnissa keskeiset julkaisujen ja kilpaillun tutkimusrahoituksen määrä, sitaatioindeksit, opetus- ja ohjauskokemuksen määrä jne. kertovat jotain henkilön edistymisestä. Professoriksi pätevöityminen edellyttää kuitenkin myös toiminnan laadullista muutosta, johon on vaikea päästä kiinni määrällisin mittarein. Yliopistolain mukaan professorin tehtävä tuo mukanaan kokonaisvastuun tieteen- tai taiteenalan kehittämisestä. Tämä edellyttää katseen siirtämistä omasta tutkimushankkeesta laajempaan kontekstiin, kykyä tarkastella omaa ja tutkimusyksikön tutkimustoimintaa suhteessa tieteenalalla nähtävissä oleviin kehitystendensseihin ja ottaa laajempaa vastuuta tieteen alan kehittämisestä.

Näkökulman muutoksen ja laajemman vastuunottamisen edellyttämää laadullista kehitystä on vaikea tavoittaa määrällisin mittarein. Pätevöitymistä tukeva vastuullinen arviointi edellyttää, että ansioiden arvioinnissa hyödynnetään myös laadullista dokumentointia. Esimerkkinä narratiivit, joissa tutkija perustelee tekemiään valintoja, eksplikoi apulaisprofessorin tutkimushankkeensa kytkeytymistä omaan tutkijan uraan ja sen tavoitteisiin sekä tieteenalan visaisiin kysymyksiin ja kehitysnäkymiin. Parhaimmassa tapauksessa narratiivien laatimisella voi dokumentoinnin lisäksi olla merkittävä arjen tutkimustyötä ohjaava vaikutus; oman tekemisen reflektiivinen tarkastelu auttaa usein näkemään metsän puilta ja ehkäisee lillukanvarsiin takertumista.

Vastuullisten ja oikeudenmukaisten arviointikäytänteiden kehittäminen yliopistoissa on välttämätöntä eettisestä näkökulmasta, koska professorin urapolulla olevat apulaisprofessorit ovat haavoittuvassa asemassa oleva henkilöstöryhmä. On hyvä myös muistaa, että arviointikriteerit ja -käytänteet ohjaavat rationaalisten toimijoiden käyttäytymistä. Jos yliopistojen tavoitteena on, että professorin urapolulla olevat, jotka ovat todennäköisesti tieteellisen uransa luovimmassa vaiheessa, tuottavat korkeatasoista tutkimusta ja uudistavat tiedettä, arvioinnin on rohkaistava ja kannustettava tieteelliseen riskinottoon ja uusiin avauksiin. Meidän onkin varmistettava, että tutkijanarviointi rohkaisisi ja kannustaisi tieteelliseen riskinottoon ja luovuuteen varmistelun ja peesauksen asemesta.