Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

29.10.2020

Ajatelmia työsuunnitelmasta

Työsuunnitelma on kaikille yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön jäsenille tuttu konsepti. Itsekin männävuosina professorin tehtävässäni vietin sen äärellä monia tunteentäyteisiä hetkiä aina keväisin. Ehdin suunnitella vuotuista työtäni sen avulla kolmessa eri yliopistossa, ja aina juuri sellaiseen ajankohtaan, kun ei olisi ollut yhtään aikaa sille uhrattavaksi. Tuntui turhauttavalta eritellä opetuksen ja tutkimuksen kokonaisuuksia työajanhallintatyökalun runkoon lokeroiduiksi tuntimääriksi. Esimerkiksi syventävien opintojen kurssini English as a Global Language tai Language Variation and Language Teaching, jotka toteutin monimuoto-opetuksena ja hoidin kokonaisuutena, piti pakottaa tuntimääriksi erotellen suunnittelu, valmistelu, kontaktiopetus, ohjaus, arviointi, palaute, ja mitä kaikkea. Maaliskuussa ei ollut myöskään tietoa siitä, kuinka paljon opiskelijoita seuraavan vuoden tammikuussa alkavalle kurssille tulisi, kun ilmoittautuminen olisi vasta marraskuussa, ja opiskelijamäärällä on kuitenkin suuri vaikutus ohjausta ja arviointia sisältäviin kursseihin. Entä ohjeet? Onko tähän jotkin ohjeet? Montako tuntia pitäisi varata yhden kontaktiopetustunnin valmisteluun? Kun sama kurssi oli ollut ohjelmassa muutaman vuoden, alkoi suunnittelu helpottua. Tutkimustehtävien erittely pieniksi tuntikokonaisuuksien palasiksi ei onneksi ollut professorin tehtävässä tuolloin juuri tarpeen. Laitetaan siihen nyt kaikki opetuksesta ylitse jäävä aika yhtenä könttänä, 1000 tuntia. Työkavereilta kuulin, että toisin oli erityisesti opetuspainotteisissa yliopistonlehtorin tehtävissä, joissa tutkimukseen varattavaa aikaa eriteltiin ja seurattiin suhteessa tavoitteisiin tarkemmin.

Aivan oma tuskastuttava lukunsa on se, että kaikki työtehtävikseni mieltämäni työt eivät koskaan päätyneet työsuunnitelmaani, koska ne eivät sinne mielestäni mahtuneet. Totta onkin, ei kaikki tekemäni työ mitenkään mahtunut tuolloin työehtosopimuksen mukaiseen 1600 tuntiin. Olin professoriurani alkuvaiheessa puoli vuotta mukana työajanseurantaprojektissa, jonka toteutti muistaakseni Työelämän tutkimuskeskus. Minulle soitettiin kuukauden välein ja kysyttiin kysymyksiä, jotka koskivat työnteon tuntimäärää viimeisen viikon aikana, ajatuksia vapaa-ajan riittävyydestä, työn ja vapaa-ajan tasapainosta ja jaksamisesta. Lopuksi kysyttiin, onko tekemäni työtuntien määrä mielestäni oikea, ja jos ei, miten haluaisin sitä muuttaa. Vastaukseni olivat tyyliin 60-80 tuntia viikossa ja kiitos kysymästä, kyllä kaikki on oikein hyvin, ei mitään muutoksia ole tarpeen tehdä, nautin työstäni. Kerran olin tehnyt vain 49 tuntia viikon aikana ja tunsin huonoa omaatuntoa. Viidennen kuukauden kohdalla itseäni kuunneltuani jokin vipu päässäni oli kai vaihtanut asentoa, ja totesin, että ei tällaisessa työntekemisessä ole mitään järkeä. Työnteko ei mitenkään dramaattisesti vähentynyt, mutta tuntien laskeminen ja niiden yhteen ynnääminen vuotuiseksi kokonaistyöajaksi loppui. Joka tapauksessa tein ne työt, koska halusin.

Nykyisessä työssäni kokopäiväisenä dekaanina en itse täytä kokonaistyöaikaan kuuluvaa työsuunnitelmaa. Esihenkilönä kuitenkin käyn vuosittain keskustelut tiedekuntani professorien ja muiden lähialaisteni työsuunnitelmista sekä käyn läpi ja hyväksyn kaikki tiedekuntani henkilöstön työsuunnitelmat. Pitkäaikainen esihenkilötehtäväni on muuttanut suhtautumistani työsuunnitelmaan olennaisesti. Työn oikeudenmukaisen jakamisen lisäksi pidän sitä erityisen tärkeänä keinona huolehtia myös yksittäisten yliopistolaisten työhyvinvoinnista ja heidän jaksamisestaan. Esihenkilönä en tietenkään oleta, että kukaan tekee sellaisia tuntimääriä, joita itse muistiin noina työajanseurannan viikkoina itselleni kirjasin – ei tosin minunkaan esihenkilöni olettanut. Olen käynyt monia erinomaisia keskusteluja työsuunnitelmien äärellä ja samalla oppinut paljon eri tieteenaloista ja kollegoideni tavoista tehdä akateemista työtä. Kysyn usein niitä samoja kysymyksiä, joita minulta taannoin kysyttiin, ja yritän auttaa paineiden ja kiireiden viidakossa ja ratkaisujen löytämisessä työn ja ajan hallintaan. Aina se ei ikävä kyllä onnistu riittävässä määrin, tunnustan.

Oman tiedekunnan työsuunnitelmatyön lisäksi olen pian vuoden ajan johtanut Tampereen yliopistossa työryhmää, jonka toimeksiantona on valmistella opetus- ja tutkimushenkilöstön vuotuisen työsuunnitelman laadintaan yhteistä ohjeistusta uuden monialayliopiston tiedekuntien käyttöön. Keväällä 2019 uuden fuusioyliopiston työsuunnitelmat laadittiin henkilöstöpalveluissa ”virkatyönä” laaditun hyvin yleisen yhteisen ohjeen mukaan. Käytännössä monissa tiedekunnissa nojauduttiin vielä pitkälti aiempien yliopistojen käytäntöihin ja tiedekunnissa laadittiin vielä tiedekuntakohtaisia lisäohjeita. Kevättä 2020 varten yliopistossa perustettiin yhteisön jäsenistä koostuva työryhmä valmistelemaan päivitystä työsuunnitelmien laadintaa koskevaan ohjeeseen. Ryhmän työlle kuitenkin varattiin liian vähän aikaa ja ohjeistukseen jäi melko paljon korjattavaa.

On ollut äärimmäisen kiinnostavaa keskustella ja oppia eri tieteenalojen työskentelykäytännöistä. En ollut tullut ajatelleeksi, että yliopistossa on aloja, joissa opetuksen valmisteluun ennen opetustilannetta ei varata tunteja – opettaja kiertää lääkäriksi opiskelevien kanssa sairaalassa potilaiden vuoteiden vierellä ja antaa opetusta siinä ja nyt kulloisenkin tapauksen kohdalla. Kaikkien tiedekuntien käyttöön tarkoitetussa ohjeessa jo pelkkä vaihtoehto ”valmistelu 0 tuntia” ymmärrettävästi kuitenkin herätti epäilyksen siitä, että yliopisto ei arvosta opetusta ja sen laatua. Tieteenalojen välisiä eroja on syytä huomioida prosessissa, mutta väärinymmärrysten välttämiseksi niistä on myös viestittävä.

Tällä hetkellä työstämme ohjeistusta lukuvuoden 2021-2022 työsuunnitelman laadintaan ensi kevääksi ryhmässä, jossa on henkilöstön jäseniä kaikista tiedekunnistamme, kielikeskuksesta ja henkilöstöpalveluista. Joukossa on myös järjestöjen luottamustehtävissä toimivia henkilöitä. Keräsimme syksyn alussa yliopistoyhteisöltä kattavasti palautetta viime kevään ohjeesta ja kehittämisideoita työmme avuksi. Esiin nousi monia niistä näkökulmista, joita myös omassa mielessäni professorivuosinani liikkui. Jossain määrin tuntuu jopa siltä, että montaakaan epäkohtaa työsuunnitelman laadinnassa ei ole saatu poistettua sen reilun 20 vuoden aikana, kun yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstö on työskennellyt kokonaistyöajan puitteissa. Samat kankeat työkalut, samankaltaista opetustehtävien palastelua ja lokerointia, samaa tuskailua tulevien töiden ennakoinnissa, samaa turhautumista siihen, että työt eivät mahdu suunnitelmaan. Tämä ei tietenkään ole oikea foorumi kyselyn tulosten avaamiseen tarkemmin tässä vaiheessa mutta ehkä palaan asiaan myöhemmin. Ennakkotietona Tampereelle, että emme ehkä pysty tekemään ihmeitä, mutta uskon, että saamme tehtyä viimekertaista paremman ohjeen työsuunnitelmaprosessin tueksi. Korona-aika on entistä selvemmin tuonut esiin muun muassa tarpeen tarkastella jo tehtyjä työsuunnitelmia uudelleen suunnitellun työvuoden aikana. Saimme palautekyselyssä myös sellaisia erinomaisia kehitysideoita, joita emme tällä aikataululla ikävä kyllä voi käytännön syistä toteuttaa, mutta ehkä jo seuraavana vuonna.

Yhden huolenaiheeni haluaisin kuitenkin nostaa esiin tällä foorumilla. Se liittyy asenteisiin työsuunnitelmaa kohtaan. On ilmeistä, että kaikki yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöstön jäsenet eivät oikeastaan ymmärrä, miksi työsuunnitelma tehdään, ja myönnän suoraan, että en minäkään urani alkuvaiheessa ymmärtänyt. Työsuunnitelmaa pidetään turhana, ylimääräisenä riesana, pakkopullana - ja miksi ylipäätään työsuunnitelma tehdään, ja vieläpä joka vuosi? On ilman muuta työnantajan tehtävä omalta osaltaan lisätä ymmärrystä työsuunnitelman merkityksestä ja tästä työryhmämme tuleekin antamaan yliopistolle erityisen suosituksen ensi kevään työsuunnitelmaprosessiin. Samoin henkilöstöjärjestöjen olisi nähdäkseni hyvä tehdä valistustyötä. Työsuunnitelmalla on kaikkine epätäydellisyyksineenkin tärkeä merkitys akateemisen työn suunnittelussa ja työn tavoitteellisessa tekemisessä. Se on avainasemassa työn oikeudenmukaisessa jakautumisessa yhteisön jäsenten kesken ja työn johtamisessa. Samoin se lisää työn näkyvyyttä niin yksittäisten henkilöstön jäsenten kuin työyhteisöjenkin kannalta. Sen avulla voidaan huolehtia työhyvinvoinnista ja jaksamisesta. Sillä on myös tärkeä merkitys työsuojelullisissa kysymyksissä.

Työsuunnitelma on osa yliopistotyön työehtosopimusta. Voimassa olevan yliopistojen yhteisen työehtosopimuksen 5. luvun mukaan yliopistojen kokonaistyöajan piiriin kuuluvan opetus- ja tutkimushenkilöstön jokainen jäsen laatii vuosittain yhteistyössä esimiehensä kanssa ennen seuraavan lukuvuoden alkamista työsuunnitelman. Työsuunnitelma on olennainen osa kokonaistyöaikaa, jonka tavoitteena työehtosopimuksen mukaan on työjärjestelyjen joustavuuden lisääminen, tutkimusedellytysten parantaminen, taiteellisen toiminnan edistäminen, tutkimuspohjaisen opetuksen kehittäminen sekä uusien kannustavampien opetus- ja opiskelumuotojen kehittäminen. Kuluvalla sopimuskaudella soveltamisalaan kuuluvan opetus- ja tutkimushenkilöstön vuosittainen työaika on 1612 tuntia. Toistan: 1612 tuntia. (Sivistystyönantajat ry, Yliopistojen yleinen työehtosopimus 1.4.2020 – 31.3.2022, ss. 47-48)