Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

Raija Pyykkö

Professoriliiton järjestöpäällikkö

24.8.2021

Työrauhaa, please!

En ajatellut kirjoittaa rahasta. Mutta nyt on kyllä pakko. Sen verran paljon professorit vyöryttävät ongelmia työnsä rahoituksesta. Kysyimme vielä ennen kesälomia jäseniltämme, mikä on tulevaisuudessa tärkeää oman työn kannalta ja mikä epäkohta työssä vaatii välitöntä korjausta. Ehdottomasti eniten kommentoitiin yliopistojen ja tutkimuksen rahoitusta. Suomen TKI-toiminnan rahoitus tulisi saada kuntoon. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään rahoituksen määrästä vaan myös siitä, miten olemassa oleva rahoitus jaetaan. Ongelmakohtia on useita. Yritän tässä kiteyttää joitakin.

Tutkimusrahoitus on Suomessa todella kilpailtua. Vastaajat kertovat, kuinka tutkimusryhmän johtajana professori joutuu käyttämään merkittävän osan (työ)ajastaan rahoituksen hakemiseen. Omaa tutkimusaikaa jää vähän. Hankehakemusten tekemiseen käytetty aika on pois pitkäjänteisestä tutkimukseen perustuvan tiedon tuottamisesta ja uusien tutkimuksellisten avausten tekemisestä. Matalat hyväksymisprosentit tuhlaavat aikaa, ja tutkimuksen tekemisestä tulee toivottoman kallista. Professori Piia Jallinoja kuvasi blogissaan muutama vuosi sitten osuvasti tutkimusrahoituksen hakurumbaa kutsuen sitä tutkimusrahoituksen nälkäpeliksi. ”Rahoittajien suurten tutkimusohjelmien hinta maksatetaan etukäteen tutkijoilla, tutkimuslaitoksilla, yliopistoilla ja välillisesti myös opiskelijoilla. Mitä jos ne kaikki miljoonat tunnit, jotka käytetään Euroopassa tutkimusrahoituksen hakemiseen, käytettäisiin tutkimuksen tekemiseen?”

Löysin muutaman laskuesimerkin siitä, paljonko tutkimusrahoituksen hakeminen tulee maksamaan. Itä-Suomen yliopiston Brysseliin EU-toimistossa työskentelevä tutkimuspalvelupäällikkö Jaana Backman ihmetteli muutama vuosi sitten, onko tutkimusrahoituksen hakemisen mittasuhteissa enää järkeä, jos peräti 1,7 miljardia euroa käytettiin Horisontti 2020-hauissa sellaisten hakemusten laadintaan, jotka eivät saaneet rahoitusta.  Toisena esimerkkinä Strategisen tutkimuksen neuvoston ensimmäinen kilpailutus, joka maksoi miljoonia euroja. Kolmantena Suomen Akatemian syyshaku 2020. Tieteen ja tutkimusrahoituksen asiantuntija Tommi Tenkanen laskeskeli kesällä, että Suomen Akatemian vuoden 2020 syyshakussa 2,9 milj. euroa kului erinomaisten mutta rahoittamatta jääneiden hakemusten kirjoittamiseen. Kyselyymme vastanneet esittävätkin, että tutkimuksen rahoitusjärjestelmää tulisi muuttaa siten, että rahoituksen hakemiseen käytetty aika selvästi pienenee. ”Kansantaloudellisesti tämä tutkimuskapasiteetin käyttäminen hylättävien hakemusten kirjoittamiseen on käsittämättömän turhauttavaa ja tehotonta.”

Toki hakurumbaan käytetty työ ei mene kaikilta osin hukkaan, vaikka rahoitusta ei sillä kertaa irtoaisikaan: palaute on arvokasta ja kehittää hanketta eteen päin seuraavia kierroksia varten. Edellytyksenä kuitenkin on, että palaute läpinäkyvää – myös rahoittamatta jääneiden hakemusten osalta.   

Menestyvä tutkimus ei voi olla vain ns. ulkopuolisen rahoituksen varassa, sillä sen varassa toimiminen vaikeuttaa pitkäjänteistä työtä. Ilman vapautta tehdä tutkimusta pitkäjänteisesti ja myös epäonnistua siinä ei tule läpimurtoja. Yliopistoille ja tutkimuslaitoksille tarvitaan vakaata ns. perusrahoitusta. Yliopistojen rahoitusmalleja tutkineen professori Jussi Kivistön mukaan suomalaisten yliopistojen rahoitusmalli on Euroopan tulosorientoitunein. Suurin osa ”perusrahoituksesta” ei ole väljästi määriteltyä yleistä valtionosuutta vaan valtion maksamia sopimusperusteisia kompensaatioita yliopistojen tuottamista suoritteista: koulutukseen liittyvien tulosten osuus rahoitusmallissa on 42 % ja tutkimukseen liittyvien tulosten osuus rahoitusmallissa on 34 %. Kyselyymme vastanneiden professoreiden vastauksista käy ilmi, kuinka yliopistojen rahoitusmallin jatkuvat uudistamiset ja kriteereiden poukkoilevuus ovat omalta osaltaan vaikeuttamassa professoreiden pitkäjänteistä tutkimusta. Rahoitusmallia uudistetaan ennen kuin edellisen vaikutuksia ehditään edes nähdä.

Jotkut vastaajistamme esittävät, että rahoitusta tulisi entistä enemmän ja nykyistä pitkäjänteisemmin ohjata suoraan yliopistoille, jotka voisivat allokoida sitä harkintansa mukaan. Professoriliitto selvitti keväällä yliopistojen sisäisiä rahanjakomalleja. Selvityksemme mukaan yliopistojen sisäiset rahoitusmallit seuraavat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta OKM:n mallia suhteellisen tarkasti. OKM:n yliopistotason ohjaus on useimmissa yliopistoissa rahoitusmallien kautta siirtynyt myös yksikkötason ohjaukseksi. Selvityksen tehneet tukijat toteavat, että ulottamalla tulosrahoitusmalli sisäisesti yksiköille yliopisto rajoittaa yksikkötason tosiasiallista autonomiaa siinä missä kansallinen malli rajoittaa yliopistotason autonomiaa. ”Yliopistojen sisäiselle vakaudelle, uusille avauksille ja strategiselle johtamiselle olisi jätettävä myös tilaa kannustinrakenteessa. OKM:n mallin siirtäminen sisäiseksi malliksi ei saisi ’syödä’ tätä pois.”

Professoriliitto on useaan otteeseen tehnyt ehdotuksia yliopisto- ja tutkimusrahoituksen uudistamiseksi. Professorikunta on valmis tarjoamaan asiantuntemustaan yliopisto- ja tutkimusrahoituksen kehittämiseksi. Jotta saataisiin työrauha.

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit omalla nimellä ovat tervetulleita