Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

15.12.2013

Työuria lyhentämässä

Työurien pidentäminen on päivän sana. Sen vuoksi kuulostaakin perin merkilliseltä, että eräät yliopistot ovat lähteneet lyhentämään professoreiden työuria.

Työmarkkinakeskusjärjestöt linjasivat työllisyys- ja kasvusopimuksessa, että ne neuvottelevat työurien pidentämiseksi ratkaisun seuraavaksi työeläkeuudistukseksi syksyyn 2014 mennessä. Laskelmien mukaan työurien pidentyminen keskimäärin kahdella vuodella nykyisestä pienentäisi julkisen talouden kestävyysvajetta 1,4 prosenttiyksikköä. Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat todenneet, että työurien pidentämisestä hyötyy paitsi yhteiskunta myös yksittäinen työntekijä, sillä pidempi työura merkitsee parempaa eläketurvan tasoa.

Tähän väliin ”lyhyt oppimäärä” professoreiden eläkeiästä ja eläketurvasta: Vuoden 1995 alusta toteutetun eläkeuudistuksen yhteydessä julkisella sektorilla, siis myös yliopistoissa, otettiin käyttöön henkilökohtainen eläkeikä 63–65 ikävuoden välillä. Henkilökohtainen eläkeikä koskee vain ennen vuotta 1960 syntyneitä. Vuoden 2005 eläkeuudistuksessa poistettiin varsinainen eläkeikä. Tämän jälkeen eläkkeelle on voinut jäädä 63–68-vuotiaana oman valinnan mukaan. Voimassa olleet yksilölliset eläkeiät pysyivät kuitenkin voimassa tämän jälkeenkin kuitenkin niin, että mikäli eläkkeelle jää 63-vuotiaana ennen henkilökohtaista eläkeikää, vuoteen 1995 mennessä karttunutta eläkettä vähennetään. Tällöin vuosikarttuma ajalta ennen vuotta 1995 alenee 2 %:sta noin 1,8 %:iin. Vanhuuseläkkeelle voi siis jäädä ennen henkilökohtaista eläkeikää, mutta vanhuuseläkkeen suuruus on pienempi kuin jos henkilö jatkaa omaan henkilökohtaiseen eläkeikäänsä saakka.

Olemme tämän syksyn aikana saaneet eräissä yliopistoissa työskenteleviltä jäseniltämme viestejä siitä, että professoria on kehotettu tai jopa painostettu eroamaan ja siirtymään vanhuuseläkkeelle heti henkilökohtaisen eläkeiän täyttämisen jälkeen – tai jopa ennen sitä. Tällaiset pyrkimykset ovat pahasti ristiriidassa työurien pidentämispyrkimysten kanssa. Tietojemme mukaan eräässä yliopistossa henkilökohtaista eläkeikää lähestyvien kanssa käydään keskustelu siitä, onko kyseisellä henkilöllä edellytyksiä jatkaa yliopiston palveluksessa. Tarkoituksena on saada eläkkeelle sellaiset henkilöt, joilla ei ole tarpeeksi tuloksia esitettävänä. Menemättä siihen aiheeseen, miten yliopistoissa mitataan tai tulisi mitata tuloksia, nostan esiin pari huomiota.

Mikäli työntekijä ei työnantajan mielestä tee tarpeeksi tai oikeita asioita, työnantajalla on mahdollisuus puuttua asiaan työnjohdollisin keinoin – ja jo ennen eläkeikää. Eläkkeelle painostaminen on väärä tapa puuttua asiaan. On myös ikävää, että muutamien mahdollisten tapausten vuoksi kaikki henkilökohtaista eläkeikää lähestyvät joutuvat käymään tällaisen keskustelun työnantajansa kanssa. Tosin täytyy myöntää, että myös Akava on esittänyt, että vähintään jokaisen 58–60 vuotta täyttäneen työntekijän kanssa käydään henkilökohtainen kehityskeskustelu työpaikoilla. Akavan esitys poikkeaa kuitenkin edellä mainittujen yliopistojen käytännöistä siinä, että Akavan mukaan näissä kehityskeskusteluissa tulee sopia työuraa pidentävistä toimista.

Professorin työ 2012 -kysely toi esille sen, että professorit kokevat työnsä merkitykselliseksi ja innostavaksi. Työhön sitoutumisesta kertoo se, että yli 55-vuotiaista 43 % haluaa jäädä eläkkeelle 66–68-vuotiaana ja 6 % 69–75-vuotiaana. Keskimääräinen toivottu eläkeikä on 66 vuotta. Professorit ovat siis jo ammattikuntana pidentäneet työuriansa. Kunhan vain työnantaja ei lähde niitä lyhentämään.