Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

13.11.2017

Virheistä voi – ja kannattaa oppia

Lokakuun loppupuolella julkistettiin harvinainen raportti. Kansainvälinen, riippumaton ryhmä on selvittänyt Helsingin yliopistossa vuosina 2015–2017 läpikäytyjä muutoksia: väen vähennykset, organisaatiouudistus (Uusi palveluorganisaatio UPO) ja koulutusuudistus (ns. Iso Pyörä). Ryhmän puheenjohtajana toimi Yorkin yliopiston sosiologian professori Sue Scott. Ryhmän tavoitteena oli antaa yliopistoyhteisölle mahdollisuus reflektoida kokemuksiaan sekä antaa palautetta käydyistä prosesseista. Sue Scott totesi raportin julkistamistilaisuudessa, että on epätavallista tehdä tällainen selvitys. Siitä hatunnosto Helsingin yliopistolle. Helsingin Sanomat uutisoi raportista tuoreeltaan nostaen esille johtajuuden ja viestinnän ongelmat. Keskustelu asiasta on jatkunut lehtien palstoilla. Olin raportin julkistamistilaisuudessa läsnä ja haluan nostaa esille muutaman asian.  

Yliopistouudistuksen yhteydessä henkilöstöjärjestöt järjestivät kampanjan iskulauseella ”Me olemme yliopisto”. Iskulause oli reaktio väitteeseen siitä, että yliopistot olivat itse halunneet yliopistouudistusta. Sue Scott aloitti raportin julkistamistilaisuuden toteamalla, että haastatellessaan Helsingin yliopiston yliopistoyhteisöä haastatteluissa ei tunnuta puhuttavan enää meidän yliopistosta (Our University) vaan yliopistosta (The University). Scott korosti sitä, että henkilöstön sitouttaminen muutoksessa on ensiarvoisen tärkeää. Stressaavassa ja uuvuttavassa muutosprosessissa tiedon jakaminen ei riitä. Ihmisten täytyy myös ymmärtää, miksi muutoksia tehdään. Yliopistoyhteisö tulee osallistaa. ”There is a difference between information and communication.”

Hallintopalveluiden keskittäminen sai selvityksessä runsaasti kielteistä palautetta yliopistoyhteisöltä. Scottin ryhmä antoikin suosituksen, että hallinnon keskittämisestä on tehtävä prosessiarviointi, jotta saadaan selville, mikä toimii ja mikä ei. Scottin näkemys on, että täysin keskitetty malli ei ole hyvä malli yliopistoille. Hajautettujen hallinnollisten tukipalveluiden perustamista tiedekuntiin ja hallinnollisen tuen tarjoamista dekaaneille ja koulutusohjelmien johtajille on ryhmän mukaan harkittava vakavasti. Hallintopalveluiden keskittämisiä on tehty muissakin yliopistoissa kuin Helsingin yliopistossa. Käsitykseni mukaan yliopistoissa on kuitenkin ollut erilaisia toteuttamistapoja. Saamamme palautteen mukaan on ensiarvoisen tärkeää, että yksiköissä on fyysisesti läsnä hallintopalveluita tarjoavia ihmisiä.

Scottin työryhmä nosti myös esille sen, että tiedekuntien alla tarvitaan jokin rakenne. ”Academics need an intellectual home.” Tässä kohden työryhmä toi esille tieteenalojen erilaisuuden: se mikä toimii luonnontieteissä ei välttämättä toimi humanistisissa aineissa. Työryhmä suosittelee, että tiedekuntarakennetta on tarkasteltava humanististen tieteiden ja valtiotieteiden aseman vahvistamiseksi ja niiden näkyvyyden lisäämiseksi. Lisäksi Scott totesi, että jokaisella koulutusohjelmalla tulisi olla selkeä organisatorinen ”koti”. Hän lisäsi, että huippuyliopistoissa on vahvat akateemiset ryhmät ja identiteetti.

Helsingin yliopisto on tehnyt näkyviksi omat muutosprosessinsa. Siitä kiitos Helsingin yliopistolle. Selvitys antaa suosituksia Helsingin yliopistolle, mutta se on tärkeää luettavaa myös niille yliopistoille, joissa on meneillään tai suunnitteilla muutoksia. Samoja virheitä ei kannata tehdä uudelleen. Yksi opetus ainakin on, että liian moni yhtäaikainen uudistusprosessi voi viedä työn ja työyhteisön kaaokseen.