Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

5.10.2023

Lähi-, etä- vai hybridiprofessori?

Koronan nopeuttama digiloikka opetuksessa asetti yliopistot uuden valinnan eteen. Kun opetus tuntui silloin sujuvan ilman luentosalejakin, tulisiko korkein opetus antaa kuitenkin luentosaleissa läsnäoleville opiskelijoille lähiopetuksena? Vai siirretäänkö tieto etämuodossa ainakin paikasta riippumattomana online-opetuksena tai jopa ajasta riippumattomana video-opetuksena? Vai toteutetaanko kaikkien opiskelijoiden toiveet sekamuotoisena hybridiopetuksena? Mielipiteet tuntuvat jakautuvan niin professoreiden kuin opiskelijoidenkin keskuudessa. Tällä hetkellä linjaukset vaihtelevat eri yliopistoissa, ja tästä voi olla seurauksia, joista keskustelu on vielä suhteellisen vähäistä, vaikkakin tarpeellista.

Joissakin yliopistoissa opetusohjelmat koostuvat kursseista, jotka vaihtelevasti sisältävät kutakin kolmea opetusmuotoa. Näissä yliopistoissa opiskelijoiden tulee oleskella opiskelupaikkakunnalla ainakin jossain määrin. Osa yliopistoista on jakanut opinto-ohjelmat lähi- ja etämaisteriohjelmiin, jolloin maisterin tutkintoon vaadittavat 120 opintopistettä voidaan suorittaa lähes kokonaan lähi- tai etäopintoina. Tämän lisäksi osa yliopistoista markkinoi tutkintoja pystyttävän suorittamaan työn ohessa. Mahdollisuuksia on monia.

OKM:n tavoiteaika ylemmälle korkeakoulututkinnolle on kaksi vuotta alemman tutkinnon suorittamisen jälkeen. Tavoiteajoissa pysyminen vaikuttaa yliopistojen rahoitukseen. Etäohjelmia markkinoidaan aktiivisesti suoritettavaksi myös työn ohella. Se näkyy monissa yliopistojen kursseissa, jotka on aikataulutettu ilta- tai viikonloppuopinnoiksi. Vaikka tavoitteet korkeakoulutettujen ihmisten määrän nostamiseksi näin tulevat lähemmäksi, on sillä hintansa valmistumisaikojen pidentyessä. Opetuksen sisältö ei vähene, vaikka hyödynnetään verkko-opetusta, kuten videoluentoja, verkossa palautettavia etätehtäviä, itsenäistä ja ryhmätyöskentelyä verkossa ja verkkoseminaareja ja näin mahdollistetaan opiskelun ja työn yhdistäminen. Parhaassa tapauksessa molemmat, opiskelu ja työ, tapahtuvat etänä.

Kun aikaisemmin pääsääntöisesti pääaine ja opiskelupaikka valittiin oman mielenkiinnon kohteen perusteella, on valintaan vaikuttavia muuttujia nyt enemmän. Opiskelenko mieluisaa pääainetta kotipaikkakunnan yliopistossa lähiopintoina vai jossakin vieraalla paikkakunnalla etäopintoina? Etäopinnot vieraalla paikkakunnalla saattavatkin tuntua opiskelijasta helpommalta ratkaisulta kuin lähiopinnot kotipaikkakunnalla. Kun yliopistojen välinen kilpailu hyvistä opiskelijoista kiristyy monestakin syystä lähivuosina, niiden tekemät valinnat opetustavoista saattavat tulla suurennuslasin alle: opiskelijoita houkutellaan joustavilla hybridiopetusmuodoilla.

Äkkiseltään hybridiopetus näyttäisi olevan vastaus moneen huoleen. Omat tuoreet opetuskokemukseni ovat kuitenkin mietityttäneet. Etämaisterikurssin alussa kysyin osallistujilta, haluavatko he liveseminaarin, jossa voimme yhdessä keskustella ja syventyä opiskelijan tutkielmaan ja kaikki saavat kommentoida, vai haluavatko he palauttaa tutkielmaesityksen alustalle videona silloin kun heille itselleen sopii. Vain yksi opiskelija halusi jättää videoesityksen ja kaikki muut halusivat keskustelua ja yhteistä seminaaria. Mahdollistin siis molemmat vaihtoehdot. Lopputuloksena kurssilta oli kuitenkin, että kukaan ei osallistunut järjestämääni liveseminaariin, vaan kaikki palauttivat esityksensä videoina, vastoin ennakkokyselyä. Tämän lisäksi pääsääntöinen vakiokysymys, jonka opiskelijat ensimmäisenä chatissa esittävät verkkokursseillani, on ”tuleeko tästä tallenne?”.

Samantyyppinen kokemus oli myös hybridiopetukseen päätyneellä kollegallani, joka kysyi etukäteen opiskelijoilta haluavatko he lähi- vai etäkurssin. Sadasta ilmoittautuneesta noin puolet ilmoitti, että lähikurssi olisi heille mieluisampi vaihtoehto. Kollegan järjestettyä hybridikurssin paikalle lähiopetukseen tuli kuitenkin vain kolme osallistujaa. Muut 97 päätyivät seuraamaan opetusta verkon välityksellä, vaikka lähiopetusta oli ennakkoon nimenomaan toivottu. Melko turhauttavaa opettajalle, joka oli valmistellut kurssin huomioiden molemmat opiskelijaryhmät.

Hybridiopetus on koettu raskaana opetusmuotona opettajan näkökulmasta. Opetuksen valmistelussa tulisi huomioida sekä paikallaolijat että etänä opetusta seuraavat. Yksinkertaisin ratkaisu, lähiluennon tallentaminen sellaisenaan, ei yleensä johda laadukkaaseen lopputulokseen kokonaisuutena. Kurssia rakennettaessa aikaisemmin oli selvää, millaiset tehtävät toimivat lähiopetuksessa. Etäopetukseen on omat työkalunsa. Näiden yhdistely kompromissina johtaa usein siihen, että molemmat opiskelijaryhmät kokevat opetuksen laadun heikentyneen. Pitäisikö siis tyytyä videoimaan lähiopetustilanne ja antaa tallenne opiskelijoille? Olemmeko valmiita siihen, että verkossa pyörii tekemämme vanhentuneet opetustallenteet vuosia jälkeenpäin?

On itsestään selvää, että joitakin aloja voidaan opettaa vain lähiopetuksena. Professorikunnan olisi kuitenkin hyvä jakaa näkemyksiään ja herättää keskustelua siitä, mitä saamme ja mitä menetämme näiden uusien opetustuulien mukana. Kun etäkandidaatit ja etämaisterit ovat jo arkipäivää ja ainakin osa tohtoriopinnoistakin voidaan suorittaa etäkursseilla, onko meillä jonkin ajan päästä etäprofessori – professori, joka ei ole koskaan käynyt kampuksella ja tavannut tiedeyhteisöä livenä?

Teija Laitinen, laskentatoimen professori, Vaasan yliopisto, Professoriliiton varapuheenjohtaja